perjantai 3. lokakuuta 2014

Timo K. Mukka. Maa on työtön laulu –dokumentti. Ei Ylitorniosta, vaan Pellolta ;)

Timo K. Mukka YLEssä    14.05.1968   Maa on työtön laulu –dokumentti

OHJELMASTA: Maa on työtön laulu
ESIINTYJÄT: Timo K. Mukka
OHJELMAN TEKIJÄT: Toimittaja: Timo Hämäläinen

Timo Hämäläisen toimittama dokumentti vuodelta 1968, jossa käsitellään Timo K. Mukan kirjallisuutta ja Pellon vaikeaa tilannetta 1960-luvun lopulla.


Timo K. Mukka kasvoi ja kirjoitti Pellon Orajärvellä. Häntä inspiroivat niin ympäröivä maisema, kuin Lapin ahdinko ja työttömyyskin. Vuonna 1968 Lappia vaivasivat samanlaiset ongelmat kuin nykyään: työttömyys, nuorison poismuutto ja syntyvyyden laskeminen. 23-vuotias Timo K. Mukka oli nostanut näitä aiheita esille jo seitsemässä ilmestyneessä kirjassaan. Timo Hämäläisen toimittama dokumentti Maa on työtön laulu alkaa Mukan pohdinnalla siitä, miten kirjailijaksi tullaan. Vastaus on helppo: Kirjailijaksi tullaan kirjoittamalla. Mukka oli aloittanut kirjoittamisen jo 12-vuotiaana ja ensimmäisen romaaninsa Maa on syntinen laulu hän julkaisi jo 19-vuotiaana. Mukkaa ja Pelloa pohtivat niin kyläläiset kuin kunnanisät ja -äiditkin sekä tietysti kirjailija itse. Mukka oli kiistelty hahmo. Rivoiksi ja rienaaviksikin kutsutut kirjat sekä inhottivat, että kiehtoivat. Maa on syntinen laulu, Sipirajan lapset, Tabu ja Koiran kuolema loivat legendan Mukasta rajoja rikkovana ”seksimystikkona”.

 01.01.2013   Pekka Raudaskoski muistelee ystäväänsä Timo K. Mukkaa 

OHJELMASTA: Dokumenttiryhmä esittää: Muonamiehen poika ESIINTYJÄT: Pekka Raudaskoski OHJELMAN TEKIJÄT: Tuottaja: Karisto Hannu, Toimittaja: Niemi Tapani, Äänisuunnittelija: Rantala Kai Vuonna 2013 julkaistun radiodokumentin pätkässä lappilainen ylilääkäri Pekka Raudaskoski muistelee hyvää ystäväänsä Timo K. Mukkaa.

04.10.1965   Timo K. Mukan haastattelu 

Timo K. Mukka, Suomen rivoin kirjailija? 


04.10.1965   Timo K. Mukan haastattelu
OHJELMASTA: Tässä ja nyt. Timo K. Mukan haastattelu OHJELMAN TEKIJÄT: Toimittaja: Paavo Eini Timo K. Mukka (1972) Håkan Sandblom
" Lappilaista Timo K. Mukkaa väitettiin kahden ensimmäisen kirjansa perusteella ”Suomen rivoimmaksi kirjailijaksi”. Hän itse arveli jäävänsä kakkoseksi Hannu Salaman rinnalla. Mukan esikoisteosta Maa on syntinen laulu (1964) kutsuttiin etelän valtalehdissä brutaaliksi ja banaaliksi. Novellikokoelma Tabu vahvisti hänen mainettaan seksuaalisuuden kuvaajana. Rivous oli Mukasta kuitenkin epäselvä käsite - joillekin pelkkä takapuolikin oli rivo. Hänen mielestään kuvalliset tai kirjalliset ilmaisut eivät olleet rivoja, ellei niihin kätkeytynyt "pahaa ajatusta". "

Tämä teksti YLEn Elävän arkiston vintiltä, lue lisää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti